Loading...

KOVA-romaani



KOVA-romaanin ovat kirjoittaneet Karri Liikkanen ja Mikko Kananoja

Kysymykset D. B. 7.lk

Karri, sinä työskentelet Helsingin yliopistossa. Olet erikoistunut halujen, riskien ja sukupuolen filosofiaan. Voitko kertoa hieman ammatistasi. Mitä nämä erilaiset filosofiat ylipäänsä ovat? Mitä ne tarkoittavat?

- Olen vuoden loppuun asti tutkimusavustaja käytännöllisessä filosofiassa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Työskentelen projektissa nimeltä Halutalous ja aineettomat arvot. Olin professorini Timo Airaksisen aiemmassa tutkimusprojektissa, jossa tutkimme turvallisuutta. Hän halusi tutkia haluja ja pyysi minua hakemaan kanssaan rahoitusta tähän haluprojektiin. Teimme yhdessä hakemuksen ja saimme rahoituksen Tekesiltä, joka innovaatiohankkeiden rahoittaja. Yliopistossa on tärkeää, että saa ulkopuolista rahoitusta. Se antaa vapautta ja laajempia mahdollisuuksia kuin mitä pelkkä työ yliopistolla olisi. Tutkimusavustajan työ varmasti vaihtelee paljon projektien välillä.

Olen tehnyt tutkimusta, järjestänyt tapahtumia, oikolukenut ja toimittanut artikkeleja ja kirjoja sekä pitänyt esitelmiä. Esimerkiksi kuukausi sitten pidimme seminaarin Roomassa, tällä viikolla (27.11.2014) pidämme seminaarin Tieteiden talolla Helsingissä ja olin vuosi sitten Kaliforniassa puhumassa Tokyo Institute of Technologyn järjestämässä tilaisuudessa. Tutkimusavustajan työ on ideaali opiskelun ohessa. Nyt kun gradu on tehty ja valmistuminen tapahtuu pian, onkin haaste ottaa seuraava askel eli siirtyä ulos yliopiston turvallisesta sylistä ja hankkia elantonsa kilpaillulla markkinatalouden kentällä.

- Erilaiset filosofiat. Se tarkoittaa tässä yksinkertaisesti eri aiheiden filosofiaa. Halun filosofia tutkii haluja ja sukupuolen sukupuolta. Sukupuolen filosofia on kiinnostanut minua pitkään. Se on tosi ajankohtainen aihe, esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä käytävän keskustelun kautta. Jos kaikki olisivat opiskelleet sukupuolentutkimusta, olisi paljon vähemmän väärinkäsityksiä ja riitaa. Esimerkiksi Päivi Räsäsen kaltaiset kummalliset mielipiteet eivät olisi mahdollisia.

Kannatankin sukupuolentutkimuksen ottamista oppiaineeksi jo lukio- tai peruskoulutasolle. Nyt se on oma oppiaineensa yliopistossa, ei siis sama kuin filosofia. Filosofia on siitä jännä oppiaine, että kaikki muuta oppiaineet ovat siitä lähtöisin – tieteen metodi on filosofiaa. Filosofia ei kuitenkaan ole tiede, sillä se ei tee kokeita ja testaa niiden avulla hypoteeseja. Hypoteesit eivät kuitenkaan olisi mahdollisia ilman filosofian metodia.

Mitä erilaiset filosofiat ovat? Filosofia tutkii kaikkea, erilaiset filosofiat ovat vain täsmentäviä termejä sille mitä ollaan sillä hetkellä tutkimassa. Voin soveltaa filosofiaa myös tutkiessani elokuvaa, kirjoitan esimerkiksi juuri juttua suomalaisen elokuvan tilasta ja sovellan siinä elokuvantutkimuksessa ja filosofiassa oppimiani taitoja.

Filosofiassa kirjallisuuden tuntemus on ensisijaista, sillä kuten todettua siinä ei tehdä kokeita, kuten vaikka fysiikassa tai biologiassa. Filosofia on kuitenkin vapaata sillä tavalla, että siinä voi käyttää omaa ajatteluaan enemmän ”lähteenä”, kuin muilla humanistisilla aloilla. Filosofia tarkoittaa viisauden rakastamista. Ei siis tiedon, sillä filosofia ei ole tietoa, vaan hyvää ajattelua.
Mikko Kananoja, sinä työskentelet musiikki- sekä elokuva-alalla. Kertoisitko hieman minkälaisesta musiikista pidät ja minkälaiseen musiikkiin kuvaat musiikkivideoita? Entäpä minkälaisia elokuvia ohjaat? Minkälaisia rooleja näyttelet ja minkälaisissa elokuvissa?

- Olen musiikin suhteen hyvin tarkka ja jopa ylikriittinen. Tiedän nopeasti, mistä pidän ja mitä haluan kuunnella. En tarvitse useinkaan uusintakuunteluja, kun tiedän jonkun musiikin iskevän minuun joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Siitä huolimatta musiikkimakuni on hyvin laaja. Pääasiassa diggaan 60- ja 70-luvun popista, rockista ja soulista ja tiettyinä ”välipaloina” fuusiojazz toimii myös. Sen lisäksi kaikenkarvainen, useimmiten klassinen elokuvamusiikki myös kolisee ja kovaa etenkin jos kirjoitan samaan aikaan. Puolentoista vuoden aikana olen onnistunut jalostamaan hiukan jumissa olleen ”kaiken pitää olla vanhaa” -musadiggailun myös moderniin suuntaan. Top kymppiä edustaa The Beatles, Queen, Simon & Garfunkel, Pink Floyd, Led Zeppelin ja jos uudemmasta musiikista pitää mainita esimerkkejä niin Muse, The Script, Keane ja Egotrippi.

- Näin videokuvausuran alkuvaiheilla ei välttämättä voi juurikaan valita, mitä videoita saa tehdä ja se koskee myös musatyylejä. Ylipäätään musiikkivideoissa ei liiku useinkaan isot rahat. Artistit, bändit ja levy-yhtiöt kaikki haluavat säästää kustannuksissa ja sen vuoksi viime vuosina isommissakin videoissa on käytetty ihan ensikertalaisia freelancereita. Joskus se näkyy myös hyvin negatiivisesti videoiden laadussa.

Itse kun olen freelancer, niin positiivista tietenkin on, että isommiltakin tahoilta voi välillä tulla yhteydenottoja. Silloin on parasta ylisuorittaa parhaansa mukaan, niin saattaa saada jatkossakin duuneja samalta taholta. Kaikkein mieluisinta ehkä videokuvaajana ja ohjaajana on työskennellä hyvin erilaisten artistien ja bändien kanssa. Jos tekee vain samanoloisille artisteille videoita, niin homma ei välttämättä olisi yhtä värikästä. Jotkut projektit on kiva tehdä vain siksi, jos diggailee artistin musiikista, toisessa tapauksessa jos se musiikki ei täysin kolise, niin korvaus on mieluusti sitten suurempi J Takana on kuluneen vuoden ajalta vähän kaikenlaista tyylisuuntaa paitsi ehkä hiphopia.

Mainittakoon, että vaikka teen työkseni videojuttuja ohjaamisen, kuvaamisen ja leikkaamisen parissa niin musiikki ja oma yhtyeeni on suurin intohimoni. Myös oman bändin videot ovat omaa käsialaa.

- Tällä hetkellä asemani elokuvantekijänä on hyvin varhaisessa vaiheessa vielä. Olen tehnyt kolme lyhytelokuvaa, joista ensimmäinen Huumassa pääsi kilpailemaan ammattilaisfiktiosarjaan Helsingin lyhytelokuvafestivaaleille vuonna 2012. Sen lisäksi se pääsi muutamille muillekin festivaaleille. Sitä seurannut Hämy käväisi Tampereen filkkareilla ja Reikä Reunassa -festivaaleilla. Sittemmin olemme tehneet hyvin pienellä työryhmällä Harhateillä -nimistä lyhytelokuvaa, jonka olisi määrä valmistua alkukeväästä 2015. Kahdesta edellisestä komedialyhytelokuvasta poiketen Harhateillä on draama.

Näyttelijänä olen kunnostautunut ensimmäisessä elokuvassamme Huumassa, joka löytyy myös Youtubesta. Sen lisäksi taustalla on lähinnä satunnaisia pikkurooleja mainoksissa. Karri on meistä kahdesta ehdottomasti se näyttelijä, minua kiinnostaa vain pellen roolit, mutta toistaiseksi olen pitänyt matalaa profiilia niistä jutuista. Alustaviin suunnitelmiin kuuluu sketsiohjelma, jota rupeaisimme tuottamaan tuotantoyhtiömme kautta. Aika näyttää.

Bambi Vihavainen on kirjanne kuvittaja. Mitä kautta tunnette hänet? Miten olette tutustuneet häneen?

- Bambiin tutustuimme yhteisen ystävän kautta, siis täysin sattumalta. Bambi opiskelee graafista suunnittelua Metropoliassa ja on ollut suuri apu kirjan saattamisessa valmiiseen muotoon.

Onko kirjoittaminen teille enemmän vain harrastus, vai oletteko miettineet kirjailijan uraa oikeiden ammattienne tilalle?

- Karri: Haluaisin kirjoittamisen olevan enemmän ammatti minulle, kuin mitä se nyt on. Kirjoittamisella on vaikea tienata elantonsa. Siksi työni yliopistolla on ollut fantastinen mahdollisuus, sillä se on vapautensa ansiosta antanut minulle aikaa kirjoittamiselle. Nyt työni kuitenkin yliopistolla loppuu vuoden vaihteessa ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että yrityksen pyörittäminen vie todella paljon aikaa ja etenkin henkisiä resursseja: jatkuva rahanpuute ja sen loppumisen pelko vievät todella tehokkaasti energiaa luovalta ajattelulta.

Suomessa vain todella harva oikeasti tienaa elantonsa olemalla kirjailija. Tunnen muutaman ”ammattikirjailijan”. Ammatti-sana on lainausmerkeissä, koska kirjailijan tulot koostuvat paljon suuremmalta osin apurahoista kuin kirjojen myyntituloista.

En haluaisi kirjoittaa vain muutamalle ihmiselle ja elää muutoin apurahoilla. En oikein näe siinä pointtia. Haluaisin tavoittaa ihmiset ja aidosti sanoa jotain, joka koskettaisi heitä. Se on vaikeaa, sillä ihmisillä on rajallinen määrä aikaa ja heidän ajastaan kilpaillaan todella rajusti. Tämän vuoksi markkinointi on kaiken muun edellä. Ja se on todella raskasta ja etenkin vie kaiken ajan ja energian kirjoittamiselta.

Tähän asti olen voinut kirjoittaa opiskelun ja työn ohessa ja se on ollut mukavaa, sillä raha on tullut jostain muualta. Mutta jos haluaa elää kirjailija, kirjoittamisen luonne periaatteessa muuttaa stressaavammaksi. Pitää miettiä yleisöä, kustantajaa (vaikka se olisikin oma firma) ja etenkin sitä miten saisin tämän markkinoitua mahdollisimman suurelle yleisölle. Se on vaikeaa, mutta siinä oppii koko ajan. Harmi on vain se, että sen miettiminen on hyvin kaukana kirjoittamisen luomisen ihanuudesta. Kannattaa siis nauttia kirjoittamisesta aina, kun se on mahdollista.

Miten tämä niin sanottu kirjailijan ura on vaikuttanut teidän oikeisiin ammatteihin? Koetteko, että kirjoittaminen menee oikean ammatin edelle tai toisin päin?

- Karri: Kirjoittaminen on yksi osaa ammattipalettia, jonka haluaisin itselleni rakentaa. Jos saisin päättää, millainen maailma olisi, kirjoittaisin romaaneja ja näyttelisin, ohjaisin ja tuottaisin elokuvia. Tällaisen paletin kokoaminen on haastavaa, koska juuri noista vaihtoehdoista kassavirran luominen ei ole mitenkään yksinkertaista. Oma tuotantoyhtiö on yksi askel tuohon suuntaan, mutta en tiedä onko se lopullinen tie minulle. Aika näyttää. Nyt yritämme tätä reittiä.

-Mikko: Kirjoittaminen on intohimo. Parhaimmillaan sinä et valitse kirjoittamista, vaan kirjoittaminen valitsee sinut. Koen, että se on mennyt vähän niin omalla kohdalla. Kerroin tarinoita jo kolmevuotiaana, kun en osannut edes vielä kirjoittaa. Se on ollut aina siis elämässäni läsnä. Siksi koen että kirjoittaminen ei ole varsinainen ammatti vaan elämäntapa, kovin kliseistä mutta en sitä paremmin osaisi sanoa. Se on omassa lokerossaan mukavasti erillään kaiken maailman rahajutuista. Sielunhoitoa!

Koska perustitte yhtiönne Nowhere boy? Mistä saitte idean omaan yhtiöön ja mistä se on saanut nimensä?

- Karri: Yhtiötä ei ole vielä perustettu, se tapahtuu vuoden vaihteessa, kun työni yliopistolla loppuu. Nimeä mietittiin pitkään ja monia vaihtoehtoja esitettiin. Mikko keksi Nowhere Boyn ja neuvottelujen jälkeen se jäi nimeksi. Se kuvaa ulkopuolisuutta ja ikuista nuoruutta mikä-mikä-maan ja Peter Panin henkeen.

Mistä saitte idean kirjaanne? Onko jotain vastaavaa tapahtunut teidän elämässänne tai tuttunne elämässä? Kertooko kirja ja sen teksti teistä tai teidän elämästä mitään?


- Karri: Halusimme tehdä scifiromaanin ja 7. luokalla Nina Maunun innostettua meitä kirjoittamisessa. Silloin kirjoitimme ensimmäisiä aineitamme koulussa ja teimme aina jokseenkin väkivaltaisia ja hulluja juonikuvioita sisältäviä tarinoita. Päätimme Mikon kanssa silloin tehdä scifiromaanin.

Ensimmäinen romaanimme Perus ei kuitenkaan ollut scifiä. Scifi on hyvin vaikea genre, joten oli luontevaa aloittaa hieman maanläheisemmin. Kova ei kuitenkaan ole ns. kovaa scifiä, vaan lähempänä ns. pehmeää scifiä, jossa tutkitaan teknologian nippelitietojen sijaan ihmissuhteita ja yhteiskuntaa.

Rakkaus on meillä keskeinen teema sekä elokuvissamme että kirjoissamme. Kaikki kirjat ovat sekoitus totta ja fiktiota. On tietenkin ilmiselvää, jos on lukenut kirjan, että meille ei ole voinut tapahtua monia asioita, joita Kovassa tapahtuu. Asiaa voi miettiä niinkin, että maailmankaikkeus on ollut olemassa niin pitkään ja jatkaa olemistaan niin pitkään, että kaikki mahdollinen on jo tapahtunut tai tapahtuu. Lisäksi tapamme ymmärtää aika on ”väärä”, sillä aika on ulottuvuus siinä missä kolmiulotteinen maailmankaikkeuskin, joten itse asiassa on harhaanjohtavaa käyttää sanoja ”jo tapahtunut” tai ”tapahtuu”. Kaikki vain on. Ja kaikki on ollut ja on samaan ”aikaan”. Tästä näkökulmasta katsottuna Kova perustuu vain ja ainoastaan tositapahtumiin.

- Mikko: Meillä oli olemassa tietynlaiset raamit valmiina, mistä kirjoitettaisiin, mutta alkupuolella suosittiin edellisen romaanin tyyliä ja paukutettiin tajunnanvirtaa. Olin silloin mainostoimistossa itse töissä, vastuuta oli melko vähän ja tietyt päivät kuluivat vain kotona kitaraa soitellessa. Nuo kokemukset vaikuttivat Kovan alkunäyttämön syntyyn vahvasti, mistä sitten lähdettiinkin ihan muuhun suuntaan.

Omaa elämää on sijoitettu joka paikkaan, mutta joskus ne ovat vain rippeitä. Yksi kappale saattaa olla sanasta sanaan tapahtunut minulle tai Karrille oikeasti, ja sitten yhtäkkiä mennäänkin villisti yliampuvan fiktion puolelle.

Mitä voitte kertoa sisällysluettelosta? Voitteko kertoa lyhyesti seuraavista luvuista: Täydellistä töiden välttelyä, paperinen kirje, AF-tauti, ylellinen Hakaniemi, Ylitsepursuava rakkaus, D.H. Lawrence, Linnanmäki.

- Karri: Lukujen otsikot tulivat mukaan aivan kirjan työstämisen loppuvaiheessa. Luvut olivat pitkään pelkkiä numeroita, mutta oli Mikon idea muuttaa ne otsikoiksi. Halusin säästää tämän hienon jutun seuraavaan kirjaamme, jota on kirjoitettu jo pitkään. Oli kuitenkin erinomainen idea käyttää se jo tässä, sillä se tuo kirjaan aivan uuden tason. Sisällysluetteloa silmäilemällä näkee nopeasti ainakin sen, että kirjassa liikutaan erilaisilla alueilla sekä ajattelussa että tapahtumapaikoissa.

Täydellistä töiden välttelyä, paperinen kirje. Tämä on alkupään lukuja ja siinä esitellään päähahmo Fransin elämää. Frans on freelancer, joka ylpeilee taidollaan vältellä työntekoa. Rakastamme veijarimaisia hahmoja Mikon kanssa – olemmehan itsekin aikamoisia veijareita. Fransin hahmossa on tiettyä yhteyttä Haruki Murakamin hahmoihin, jotka usein ajelehtivat elämässään ja heille tapahtuu mielettömiä asioita. Tämä tuntuisi loogiselta nykykirjallisuuden päähahmolta: maailma on niin monimutkainen ja vaikeasti hallittava, että varmasti kaikki välillä haluaisimme, että meille vain tapahtuisi jotain, joka veisi meidät suuriin seikkailuihin.

Tässä mielessä Kova on myös perinteinen seikkailuromaani. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että hyvän kirjan pitää olla hyvä sekä tarinana (jännittävä, mukaansatempaava, koukuttava) että ajattelua kiihottavana. Kova seuraa tätä kirjoittamisen filosofiaa: siinä on vauhtia jaa vaarallisia tilanteita, mutta myös koko ajan taustalla kulkeva metataso, jolla tutkitaan mm. ihmisyyden olemusta, ihmisen ja koneen eroa, rakkauden olemusta, (ihmis)elämän haurautta ja monikerroksisuutta sekä teknologian merkitystä meille lajina.

AF-tauti, ylellinen Hakaniemi. AF-tauti on toinen kirjassa esitellyistä uuden ajan (siis tulevaisuuden) sairauksista. Se on Mikon keksintö ja tyypilliseen Mikon keksintöjen tapaan se on yhtä aikaa hullu ja uskottavan mainio idea. Mikko ei pelkää ottaa riskejä ajattelussaan, ehkä se johtuu osittain siitä että hänellä ei ole akateemista koulutusta, toisin kuin minulla. Luku on tyypillinen Kovalle siinä mielessä, että siinä tuodaan kerronnan keskiöön useampi merkittävä seikka. AF-tauti on luvun abstrakti ongelma, kun taas ylellinen tulevaisuuden Hakaniemi on konkreettinen kuva tulevaisuudesta. Tämä kerronta antaa ilmavuutta, sillä lukija saa tilaa teoreettisella pureskelulle voidessaan lukea välillä hieman helpompaa ja arkisempaa kuvausta maailmasta.

Ylitsepursuava rakkaus. Lempiaiheemme. Rakkaus, joka on niin suurta, että koko maailmankaikkeus on sen rinnalla mitätön pläntti. Tutkimme taideteoksissamme rakkautta. Yksi hyvä käsitteellinen erottelu voidaan ottaa metaetiikasta. Moraalirealismi tarkoittaa sitä, että moraaliset faktat ovat oikeasti olemassa. Moraalirealismin kieltäminen taas tarkoittaa sitä, että moraali on olemassa vain ihmisten ajatuksissa ja teoissa. Moraalirealismia on hyvin vaikea puolustaa, sillä silloin pitäisi olettaa, että moraaliset faktat ovat jossain ja siitä seuraa nopeasti ongelma, koska tuntuisi hullulta scifiltä ajatella, että jossain olisi paikka, jossa moraaliset faktat asustavat.

Jos tätä erottelua soveltaa rakkauteen, saadaan rakkauden realismin tai sen kieltämisen kannat. Jos rakkaus on totta objektiivisessa mielessä, silloin rakkaus voisi olla esimerkiksi samanlainen fyysinen vuorovaikutus kuin painovoima, elektromagnetismi ja atomivuorovaikutukset. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ajatus, sillä se antaisi rakkaudelle tieteellisen määritelmän.

Tämä määritelmä rakkaudesta annetaan tuoreessa Interstellar-elouvassa, ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Kovassa Frans etsii rakkautta, mutta jos hän ymmärtäisi sen tämän rakkauden realismi -kannan kautta, hän ymmärtäisi, että on täysin mieletöntä etsiä  sitä: se on sama kuin etsisi painovoimaa. Se vain on, ei sitä voi etsiä tai löytää.

D. H Lawrence, Linnanmäki. Hyvä esimerkki taas luvusta, jossa esitellään yksi teoreettinen käsite ja yksi konkreettinen paikka. D. H. Lawrence on 1920-luvun kirjailija, joka kirjoitti rakkaudesta ja seksistä. Voitte vain kuvitella, että sen aikainen proosa aiheesta voi nykyajan ihmiselle olla hiukan  huvittavaa ja naiivia luettavaa. Tuon ikivanhan kirjailijan mainitseminen antaa tietynlaisia mielikuvia Fransin fantasioista ja etäisyydestä, joka hänen ja Sofian välillä on. Linnanmäki taas on hyvin konkreettinen ja lapsellinen paikka, jossa pidetään hauskaa.

Kiitos haastattelusta ja vierailusta Mediapajassamme 25.11. 2014 Kilonpuiston koulullamme!
Haastattelut 2506582181341690501

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

emo-but-icon

Etusivu item

Luetuimmat

Seuraa sähköpostilla